Niki-pappa muutti meille pariksi päiväksi vanhempieni lähdettyä reissuun. Sinänsä pappa on ihan hyvissä voimissa ja viihtyy meidän pikkuasunnossamme aika hyvin. Minun hermojani kyllä raastaa käydä noiden kanden otuksen kanssa yhtäaikaa lenkillä. Ne ovat aina menossa eri suuntiin, ja kun toinen on kuuro (ja äärimmäisen jääräpäinen), niin kommunikointi on välillä aika haastavaa. Vala on saanut nyt sopeutua hetkeksi vähän rauhallisempaan ulkoilutahtiin, sillä minulla ei ole aikaa käydä joka kerta noita erikseenkään ulkoiluttamassa. Eipä tuo onneksi Valaa ihan hirveästi näytä haittaavan, se on sopeutuvainen otus.



Jonkun verran Niki yskii, mikä kyllä huolestuttaa minua jonkin verran. Onhan tuo tänä vuonna käynyt eläintohtorilla näytillä, eikä silloin ole mitään vakavampaa havaittu. Eikä siis sinänsä koiran voinnissa ja mielialassa ole valittamista, joten kaipa me vaan nyt seuraillaan tilannetta. Niin kauan, kuin koiralla on kivaa ja elämänhalua jäljellä, niin mikäs tässä :)


Tältä meillä yleensä näyttää sisällä. Molemmat viihtyvät omissa oloissaan torkkuen.

Minä itse osallistuin viime viikonloppuna elämäni ensimmäisiin nome-kokeisiin - talkoolaisena ilman omaa koira kylläkin. Kyseessä oli Novascotiannoutajat ry:n nome-mestaruuskoe Jämsässä. Meikäläiselle napsahtanut nakki laittoi viettämään päivän avo-voi -luokkien suorituspaikalla. Talkoilu tarjosikin hyvät mahdollisuudet seurata kokeen kulkua ja tehtävien suorittamista. Kiva nähdä eri koiria ja ohjaajia töissä. Hirmuisesti oli tuttuja paikalla, sekä kisaamassa että talkoilemassa. Päivä kuluikin varsin nopeasti ja mukavissa tunnelmissa. Vähän tiukemmin taisi se nomekärpänenkin puraista taas ja tuli uusia ideoita ja ajatuksia treenaamisesta. Kunpa vaan olisikin enemmän aikaa puuhata kaikkea!