Valan ensimmäinen yökyläreissu on nyt takana. Vietimme la-ti välisen ajan vanhempieni luona (heidän ollessaan reissussa). Vaikka paikka onkin tuttu, niin Vala protestoi jälleen yksinoloa melkoisella piippauksella ja vinkunalla. Tosin ääntely onneksi loppui huomioimattomuudella nopeasti, ja Vala jäikin lopulta ihan rauhassa yksin (sillä oli rajattuna alueekseen yksi huone, missä se myös vietti yöt minun kanssani). Vähän samanlainen yksinjääntiprosessi kuin aluksi kotonakin siis :) Nyt tosin rauhoittuminen onnistui jo vielä nopeammin.

Vala oli myös mukana, kun kävin Nipsun kanssa vähän treenimässä tokoa yms. yleistä hömppäilyä. Tässäkin tapauksessa pikkukoira protestoi aikalailla odottelua (Vala ei siis kentällä mitään päässyt tekemään), mutta hiljeni aikansa huudettuaan. Aika kova ääni voi pienestäkin koirasta lähteä...
Niki ei tosiaan mitään kovin erityistä tehnyt. Vähän seuruuta (huonosti, mutta en jaksanut nipottaa, koska N selkeästi häiriintyi Valasta) ja paikkamakuuta (jes!), noutojuttuja ja leikkiä narupallolla sekä sekalainen sarja temppuja kuului ohjelmistoon tällä kertaa. Pappakoira kuitenkin tykkäsi, kun pääsi tekemään hommia!

Vala puolestaan sai silmätulehduksen, ja kävin sen kanssa eilen lääkärissä. Vala oli tosi mainio koko ell-reissun ajan. Mielettömän reipas ja rohkea mutta samaanaikaan myös rauhallinen pentu! Mukaan vastaanotolta saatiin 7-10 pv :n (riippuen oireiden häviämisestä) silmätippakuuri. Toivottavasti tämä nyt menee tällä ohi. Varasin samalla nyt sitten Valalle rokotusajan parin viikon päähän.

Kamerassa olisi taas paljon kuvia, mukaanlukien 10-viikkoiskuva, mutta unohdin kameran vanhempien luo... joskohan sitä vielä myöhemmin tällä viikolla saisin sen haettua takaisin ja päiviteltyä tännekin joitakin otoksia näytille.

Ai niin, todella tuo otsikko. Nipsu-norsu ja Vala the kenguru. On siinäkin kaksi hyvin erilaista ja erilaisessa kehitysvaiheessa olevaa koiraa. Niki on välillä kuin se kuuluisa norsu posliinikaupassa, ja muutenkin melkoisella jyrä-asenteella varustettu. Valalla taas tuntuu olevan jalkojen paikoilla hyppykepit, vaikka aika kivasti se onkin hoksannut, että eniten kehuja saa silloin kun kaikki neljä tassua ovat maassa.. mutta kun ei pieni koira vaan siltikään millään malttaisi...