Löysinpä eilen vaatehuonettani tonkiessani (oikeasti yritin selvittää hiuslakkapullon kadonneet korkin arvoitusta) naksuttimen. Kapistus on muistaakseni hankittu joskus kun Niki oli puolitoistavuotias. Silloin oli kova tavoite alkaa kouluttaa koiraa naksulla, mutta nyt miettiessäni ei kyllä mieleen oikeastaan muistu kertaakaan, jolloin ihan tosissaan olisin edes naksutellut. Rehellisesti sanottuna en edes muistanut, että meillä oli naksutinkin olemassa.

Tänään sitten naksuteltiin. Aluksi Niki oli jokseenkin ihmeissään touhusta, mutta loppujen lopuksi oli kuitenkin oikein kivaa. Jos nyt saisi Nikin kunolla ehdollisettua naksulle (=viitsisin oikeasti panostaa treenaukseen), olisi seuraavana päämääränä käyttää naksua istumisen opettelussa. Nyt kun namien , namiboksin ja lelujen kanssa on ongelmana se, että palkkaus tahtoo olla auttamatta liian myöhässä...

Tehtiin myös vähän seuraamista, pieniä suoranpätkiä ja paljon täyskäännöksiä. Suorat sujuivat hyvin, täykkäreissä Niki jää helposti haahuilemaan paikoilleen, koska ei oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi kääntyä.