Hieman jälkijunassa tulee tämä blogikirjoitus, mutta menköön. Viime viikolla Nikin ollessa luonani yritin todella panostaa koiran kanssa tekemiseen ja olemiseen. Fiilis olikin varsin hyvä, ja todella jännä huomata, kuinka erilailla Niki voikaan käyttäytyä asuessaan yhden ihmisen taloudessa. Kaksinolo on myös parantanut paljon suhdetta, ja kommunikointi koiran kanssa sujuu paremmin (mitä ihmettä, tämä kuulostaa nyt ihan joltakin parisuhdeterapiavuodatukselta, huhhuh..).

Alkuviikosta Niki teki parhaat tokotreenit pitkään aikaan. Tehtiin aika paljon kaikkea muuta kuin perinteisiä tokoliikkeitä, mikä teki treenistä mielenkiintoisen ja innostavan. Seuruuta ja paikkamakuuta tehtiin plus niiden lisäksi sitten "temppuja" ja pari noutoa damilla. Erityisesti lopun paikkamakuusta olin iloinen, sillä samaan aikaan puiston laidalle ilmeistyi yleisöksi innokas kultainennoutaja, joka ei olisi sitten millään tahtonut jatkaa matkaa omistajansa kanssa. Päätinkin helpottaa paikkamakuuta niin, että siitä lopulta muodostui jonkinlainen kontaktinottoharjoitus. Tämä onnistui hienosti ja Niki jaksoi keskittyä minun kanssani tekemiseen ja jättää häiriötekijät oman onnensa nojaan. Kerrankin tuntui siltä, että oikeasti pystyi lopettamaan treenin ihan todelliseen onnistumiseen!

Muutoin tehtiin varsin pitkiä lenkkejä, joista pisimpänä Hellun & Donnan kanssa tehty Kaupin lenkki, johon minulla ja Nikillä aikaa kului vähän vajaa kolme tuntia. Oli kivaa! Lisäksi ulkoiltiin perinteiseen tapaan naapurin Minni-kääpiöpystykorvan kanssa. Minnin juoksuista huolimatta Niki jaksoi käyttäytyä korrektisti ja uskoi heti, kun sitä muutaman kerran komensin jättämään Minskun rauhaan. Onneksi turbonenä välillä malttaa antaa muillekin aisteille (esim. kuulo ;) ) tilaa toimia...