Eilen (huomaatteko muuten, kuinka kohta kaikki tämän blogin kirjoitukset alkavat aina määrellä eilen? Ohjaaja on niin laiska, ettei samana päivänä mitään ehdi/viitsi kirjoitella... ;D ) tokoiltiin pihassa vähäsen, kun tehtiin taas samalla puutarhahommia.

Seuraaminen oli ihan super! Oikeasti, olisipa se tälläistä aina! Kyllähän hoittavaa toki löytyy aina ja pikkuvirheitä mahtuu käytännössä jokaiseen suoritukseen, mutta muuten oli aivan loistavaa. Kontakti pysyi, Niki oli just oikealla paikalla, eikä poikittanut. Liikkeellelähdöt olivat hyviä, pysähtymiset myös ok (joskin kerran vähän vinoon). Käännöksissä on eniten hiomisen varaa, oikealle käännökset menevät helposti Nikin osalta vähän pitkäksi. Huomattava parannus käännöksissä oli silti tapahtunut viime treenikertaan nähden. Treenattiin myös täyskäännöstä (sitä mallia, että koira kiertää ohjaajan takaa). Alkuun Niki jäi jälkeen ja oli vähän epävarma, mihin suuntaan pitäisi pyöriä (kun eipä täykkäreitä olla taas piiiitkään aikaan harjoiteltu ollenkaan). Pari kertaa autoin ohjaamalla käsillä ja sen jälkeen sujuikin sitten jo tosi hienosti ja tiiviisti. Että olinkin ylpeä Nipsusta :)
Ehdottoman tärkeätä on vielä, että itse muista jatkossa aina kävellä suoraan ja pitää katse myös kohtisuoraan eteenpäin ja luottaa, että se koira ihan oikeasti kyllä kulkee siinä mukana! Jos alkaa itse tuijottaa koiraa, ei pysty kävelemään suoraa ja ylipäätänsäkään katsomaan, mihin sitä kulkee, ja vielä pahempaa: "työntää" koiraa itsestä etäämmälle, kun koko ylävartalo on kääntyneenä koiraa vastaan.

Liikkeestä seisomista otettiin myös, edelleen namipysäytyksillä. Nyt Niki hahmottaa jo selvästi paremmin käskyn idean, joten hyvällä mallilla ollaan. Otettiin vielä yksi paikkamakuu (pari minuuttia), jälleen osittain piilossa. Niki makoili ihan rauhassa.
Seuraavalla kerralla voisi ottaa taas namiboksin mukaan treeniin, nyt ollaan menty aika pitkään ihan ilman sitä.

ps. Niklas on ehkä laihtunut pikkasen. Tai sitten se vain näyttää siltä, kun karvat ovat pudonneet pois... :P