Nipsu-pappa on jälleen kunnostautunut uimisessa. Taannoin mökillä meidän oli tarkoitus tehdä kiva rauhallinen souturetki. Vala pääsi mukaan, koska se on osoittanut osaavansa käyttäytyä fiksusti veneessä. Etenimme suhteellisen rannanmyötäisesti, ja olimme jo kaukana mökkilaiturista, kun yhtäkkiä kuulin takaa loiskahduksen... Eipä olisi edes tarvinnut kääntyä katsomaan, sillä Nikihän se sieltä lähti "pelastamaan" meitä. Aikamme yritimme saada sitä lähtemään takaisin mökille, mutta eihän se suostunut mihinkään hievahtamaan, joten jouduin kiskomaan pappakoirankin kyytiin. Samalla sitten saatiinkin hiljaiselle retkelle loppu, koska Nikihän ei veneessä ole sekuntiakaan hiljaa vaan piippaa jatkuvasti (syy, miksei sitä normaalisti oteta mukaan).

Viime viikonloppuna kävimme molempien koirien kanssa lenkillä eräällä suojärvellä. Vala sukelsi heti alkuunsa, mutta osasi hienosti kiivetä itse ylöskin. Niki ei siellä yleensä veteen mene, mutta kenties Valaa matkien sekin sitten hetken päästä teki tyylipuhtaan kirsu edellä -sukelluksen...ja nousi pintaan yltäpäältä haisevan turpeen peitossa. Onneksi Nikillä oli yllään valjaat, sillä se ei olisi omin voimin jaksanut rannalle kavuta. Kotimatkalla oli pakko poiketa Pyhäjärven rannassa uimassa puhtaammassa vedessä.

Sunnuntaina ajelin Valan kanssa Valkeakoskelle moikkaamaan kasvattajia sekä Nuutti ja Nalli -veljiä. Pennut saivat aluksi painia keskenään, kuvia löytyy täältä. Sitten siirryimme tekemään tottelevaisuusharjoituksia. Vala toimi oikein kivasti ja teki hyvää yhteistyötä. Sivulletulo namiohjauksella, maahanmeno, mukana kulkeminen ja luoksetulo pillillä, kaikki ok. Odotteluaikana Vala tosin oli rauhaton ja äänteli, mistä saimmekin sitten kotiläksyä. Pennut pääsivät myös tutustumaan erilaiseen riistaan: varikseen, lokkiin ja pupuun. Pupu oli selkeästi Valalle mieleisin, lintujen kanssa Vala oli varovainen sekä yllättäen yritti jopa kieritellä variksen päällä (kääk!). Lopuksi oli ohjelmassa vielä haulikon laukausten kuuntelua eri etäisyyksiltä. Kukaan kolmesta pennusta ei turhia hötkyillyt, vaan kaikki käyttäytyivät mallikkaasti. Oli tosi kiva nähdä sisaruksia, sekä erityiskiitos Villelle ja Annalle!
Nyt harjoittelun alle:
- on-off -harjoitukset
- rauhoittuminen (muutenkin)
- riistan kanssa puuhailu

Eilen illalla poikkesin Valtsun kanssa Kaupin vinttikoiraradalla mätsärissä. Jätin ilmoittautumisen väliin, mutta päätin kuitenkin käydä paikan päällä tutustumassa tunnelmaan sekä tervehtimässä Nalli-veljeä (kakaroiden mielestä olisi vaan heti pitänyt saada uusi paini pystyyn...). Paikalle mennessä Vala oli pari minuuttia selkeästi hämillään, mutta palautui nopeasti, eivätkä ympärillä pyörineet koirat enää sen jälkeen häirinneet. Hyvää harjoitusta! Täytyy katsoa, jos sitä myöhemmin syksyllä sitten osallistuisikin johonkin mätsäriin...