Tuolla läheisellä pk-kentällä jälleen, ei juurikaan erityisiä häiriöitä. Sää oli mukava, vaikka tuuli tuntuikin paikoin aikam purevalta. Tuollainen -1 asteen pakkanen on kuitenkin muuten varsin ihanteellinen talven treenikeli :) Treenin alla tänään seuraaminen (perusasennon & seuraamisen tiiviys), istuminen ja hyppy.

Seuraamisessa tosiaan tänään erityisesti työn alla tiiviys. Pysähtymisiä ei siten juurikaan otettu, vaan palkkasin ja vapautin Nikin pääasiassa suoraan "vauhdista". Käännöksiä tehtiin sekä oikealle että vasemmalle sekä myös täykkäreitä. Erityisesti kääntymisten tarkkuuteen olen todella tyytyväinen, kerrankin homma toimi juuri niin kuin pitääkin! Seuraamisen suorilla osuuksilla kontakti pääsi sitten pariin kertaan tippumaan ja samalla myös koko liike väljähtyi, joten tähän pitää jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, varsinkin kun nuo käännökset ovat nyt hyvällä mallilla. Seuraamispätkät toki ovat edelleen lyhyitä ja sellaisina ne myös tulevaisuudessa pysyvät, pitkiä kaavioita voidaan (ja pitääkin) tehdä harvoin.

Istuminen edelleen lähietäisyydeltä, pari kertaa Niki tosin "vahingossa" istui myös ollessaan jopa parin metrin päässä. Hieno juttu!

Hyppykin ihan ok. Yhä nyt haetaan sitä oikeata seisomispaikkaa siellä esteen takana, pikkuhiljaa edistyen. Tehtiin myös pari kertaa ihan vain niin, että vapautin Nikin suoraan hypystä heittämällä namin eteenpäin.
Jossakin vaiheessa (kohtapuoliin) voisi ottaa mukaan treenaukseen myös kutsuhypyn. Nämä kaksi hyppysuoritusta pidetään kuitenkin vielä erillisinä juttuina, vasta kun molemmat ovat kunnolla hanskassa, voidaan yhdistää ne avo-luokan estehyppyliikkeeksi.