Eilen oli tarkoitus käydä jäällä jatkamassa noutoharjoittelua ja samalla myös tokoilla. Eipä vain sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Niki oli aivan liian innoissaan, joten keskittyminen oli aika heikkoa. Sinänsä myös oma moka, koska en itse ollut oikeasti suunnitellut minkäänlaisia harjoituksia etukäteen..

Otin pitkästä aikaa mukaan myös pupunnahan, mikä ei toisaalta ollut ehkä se paras idea -varsikaan, kun Niki kävi jo muutenkin hieman ylikierroksilla. Nikillä oli sellainen "jee, vau, uus pehmolelu, saanks mä repiä sen" -asenne... suuremmilta vahingoilta kuitenkin vältyttiin ja otettiin sitten tilanteen rauhoittamiseksi ihan vain pupunnahkadamin suussa pitämistä. Aika nätisti Niki piti sitä, vaikka koko ajan teki hirmuisesti mieli vain sylkäistä se maahan.
Tämän jälkeen "normaalin" damin kanssa vähän touhuilua. Kokeilin, kuinka Niki kestää heittämistä (siis damin heittämistä. Ei N:ää mihinkään heitetty :P ). Todella huonosti (edelleen. Tosin eipä se olisi mihinkään oikein voinut muutuaakaan, kun ei olla edes treenattu). Pannasta kiinnipitäen Niki pysyy kutakuinkin paikoillaan (vaatii muuten ihan kivasti taitoa pitää kiinni koirasta ja heittää dami samaan aikaan), mutta mikäli Niki on pelkästään käskyn alla, koira kyllä singahtaa heti damin perään (eikä siis kuule yhtään mitään enää tässä vaiheessa). Lisäksi Niki piippasi (muttei sentään kiljunut, jee!) melko paljon.

Eteenmenoa oli hyvä treenata jäällä, koska oli ihan tasaista (ei mitään polkuja, teitä yms. antamassa vitteitä koiralle). Lisäksi laitoin namin läpinäkyvään astiaan ilman kantta (, joka on punainen, ja jota siis yleensä käytän apuna). Joten Niki oli jokseenkin ulkona siitä, mitä olisi pitänyt tehdä. Käskyllä se lähti kyllä eteenpäin, muttei edennyt kuitenkaan riittävän pitkälle vaan jäi pyörimään paikalleen katsoen kysyvästi minua. Käsimerkein sain kuitenkin lopulta ohjattua N:n pidemmälle, joten ihan ok periaatteessa. Täytyy vain vahvistaa tuota käskyä enemmän, niin eiköhän se siitä sitten vähitellen ala paremmin sujua.

Pillityksiä harjoiteltiin myös, hieman paremmin kuin aiemmin, mutta parantamista löytyy. Aika sellainen fifty-fifty -tilanne. Välillä Niki tulee todella ripeästi luokse, mutta sitten taas välillä se vain pysähtyy epävarmana paikoilleen miettimään, mitä pitäisi tehdä. Jälkimmäisesssä tapauksessa olen itse lähtenyt juoksemaan eri suuntaan, jolloin Niki kyllä lähtee heti perään. Tässäkin vain kaivataan lisää vahvistusta, muuten menee oikein hyvin.

Tänään otin etupihalla vähän tokoa lenkin jälkeen. Niki oli hyvin kuulolla, keskittyi ja oli sopivan innokas (kerrankin). Sivulletuloja ja seuraamista. Sivulletulo oli aika kiva, Niki korjaa varsin hyvin itsekin asentoa ilman uuden käskyn sanomista. Seuraaminen ihan kohtalainen.. välillä oikein hyvin ja sitten välillä vähän heikommin. Loppuun käveltiinkin ympyrää vastapäivään, joka meni kivasti: Niki oli oikealla paikalla ja piti kontaktia. Joten ehkä tästä päästään sitten parempiin tuloksiin myös suoraan kävellessä ja oikeallekin käännyttäessä -olisi aika kurjaa, jos aina pitäisi vain ympyrää kävellä ;D