Soiteltiin perjantaina aikaa eläinlääkärille rokotuksia varten, ja saatiinkin sitten aika maanantaille.

Niki alkoi kuitenkin yskiä lauantaina. Koiran yleiskunto heikkeni aika nopeasti, ja lauantai iltana Niki oli tosi flegmaattinen ja kipeän oloinen. Se jopa muutaman kerran piti samanlaista "kipuvinkumista" kuin syksyllä heti polvileikkauksen jälkeen. Sunnuntaina voiti kuitenkin parani huomattavasti, Niki yski edelleen hiukan, mutta oli kuitenkin jo pirteämpi. Tänään Niki ei minun kuulteni (olen tämän viikon lomalla, joka tosin kuluu tenttilukemisen merkeissä) yskäissyt kuin ihan pari kertaa. Niki oli kuitenkin kovin väsynyt, sitä ei esimerkiksi olisi lainkaan huvittanut lähteä päivällä ulos. Tosin ulkona se kyllä käveli ihan reippaasti, kun sen sain houkuteltua ovesta ulos. Kurkku/nielukipuun viittasi kuitenkin se, että Niki ei tänään ole juuri suostunut syömään mitään.

Iltapäivällä suunnattiin sitten eläinlääkärin vastaanotolle. Ell kuunteli keuhkot & sydämen eikä löytänyt mitään poikkeavaa. Samaten kurkussakaan ei näkynyt mitään epänormaalia. Yskä saattaa siis ehkämahdollisesti olla kennelyskää, mutta varmaksi ei osaa sanoa. Tilanteelle ei mitään voi oikein tehdä, joten seuraillaan vaan nyt. Rokotuksia ei tietenkään uskallettu sitten antaa.

Vielä eläinlääkäriin mennessä Nipsu oli tavallista rauhallisempi (voi että, kun oli ihana mennä vastaanotolle rauhallisen koiran kanssa!), mutta ilmeisesti tutkimushuoneessa odottelu sai Nikin lopulta kyllästymään niin täydellisesti, että poistuessa vastaanotolta mulla oli remmin päässä se normaali adhd-oireista kärsivä koira...

Vastaanotoltahan siis poistuttiin sitten lopulta antibiotti- ja korvatippakuurin kanssa: yllätys yllätys, Nikillä on korvatulehdus. Ell päätti antaa sekä suunkautta annettavat antibiootit että tipat (eri merkkiä kuin aiemmin meillä ollut), koska tulehdus on ilmeisesti jonkinlaista krooniseen viittaavaa laatua. Korvasta otetussa näytteessä näkyi kuulemma ihan kohtalaisen monta erilaista bakteeria.

Että tällainen reissu tänään. Ei ole vanhaksi tulemista.