Alkuviikosta ajeltiin taas mökille tekemään vähän isommat treenit. Ohjelmassa oli mejäilyä ja nomeilua sekä muuten vain ulkoilua ja uiskentelua. Vala näyttää viihtyvän ihan hyvin järvessä... nyt omatoimisella uimareissulla alkoi taas löytyä kunnon uintityyliäkin, joten ei nyt vielä heitetä toivoa. Ehkä se jo ens keväänä malttaa oikeasti keskittyä sen verran, että lopettaa turhan räpiköinnin. Hieroja Tuulikki vähän päivitteli keskiviikkona käydessään tätä koiran uintiharrastusta marraskuussa, mutta lihakset vaikuttivat olevan ihan ok kunnossa paria jumikohtaa lukuunottamatta (jotka ilmeisesti aukesivat ihan kivasti).

Annoin Valalle aamulla vain puolikkaan aamuruoan, sillä se on viime aikoina ollut aika huonovointinen autossa. Tällä kertaa tämäkin puolikas tuli matkan aikana ylös... mökillä V sai ihmisten makkaratauon aikana toisen puoliskon aamuruuasta, joka sekin valitettavasti piti oksentaa kotimatkalla. Ilmeisesti pahoinvointi voimistuu, kun Vala matkustaa auton takana häkissään. Vapaana tavaratilassa ollessaan tai pikkuauton takapenkillä pahoinvointi on harvinaisempaa (vaikka kyllä se näissäkin tilanteissa välillä yllättää). Häkki vaan on paljon turvallisempi matkustustapa kuin koira irrallaan (sillä meillä ei edes ole koiraverkkoa takaluukun ja -penkin välissä). Lisäksi tavaroitakin saa paljon mukavemmin kyytiin, kun koko takaluukkua ei tarvitse varata koiralle. Vaan eipä se kivaa ole, jos parka oksentaa jokaisella vähänkään pidemmällä matkalla häkissä ollessaan...

Oksentelu ei kuitenkaan muutoin koiran tekemiseen ja menemiseen vaikuta, vauhtia kyllä riitti ihan normaaliin tapaan. Jatkoin eteen lähtetyksen harjoituksia hyödyntäen samaa muistipaikkaa kuin edellisellä mökkitreenikerralla. Tämä meni ihan kivasti, Valan pystyi lähettämään tutulle muistipaikalle pienen kohouman takaa, niin ettei koira lähtiessään nähnyt kohdetta, ja toisaalta taas edetessään kauemmaksi menetti hetkeksi näköyhteyden minuun. Markkeeraukset sen sijaan tuottivat päänvaivaa. Mukaanlähtenyt kepo J toimi heittäjänä, ja Vala näyttikin komeasti taitonsa unohtaa ihan täysin kakkosmarkkeerauksen pudotuspaikat... ekalla kerralla meni vielä ihan ok pienellä hapuilulla, mutta tämän jälkeen toisessa paikassa tehty harjoitus ei sujunut millään. Kyllä se haulla ne damit sai talteen, mutta plaah! Markkeerauksia ei olla paljoa tehty kuumenemisvaaran takia, mutta kyllä V:n olisi pitänyt helppo kakkonen selvittää. Katosiko keskittyminen nyt kuitenkin liikojen kierrosten takia? Onko Vala liian tottunut siihen että yksin treenatessa minä käyn heittämässä damin ja meikäläisen heitto on aina tietynlainen ja -mittainen eikä siksi osaa selvittää tehtävää, kun on vieras heittäjä? Ongelma nimittäin jatkui vaikka vaihdettiinkin ykköseen.
Tässäpä pohdittavaa ja pähkäiltävää tulevia treenejä silmällä pitäen.

Tehtiin myös pari perusnoutoa korpilla, joka oli Valan mielestä taas tänään tosi inhottava ja tyhmä juttu. Etuhampaiden pinsettiotteella se sitä sitten raahasi mukanaan. Että joo - sitä nouto-otetta  pitäisi saada oikeasti vahvistettua.

Lopuksi ennen lähtöä kotia kohti käytiin vielä ajamassa jälki, jonka olimme käyneet aamupäivästä tekemässä. Ikää jäljellä ei siis ollut ihan hirveästi (minun edellisen treenikerran suunnitelmistani huolimatta), mutta pituutta oli kuitenkin taas enemmän kuin edellisillä jäljillä. Jälkeä tehdessä J osoitti minulle maastosta tuoreehkoja hirvenjälkiä, ja kaiken huipuksi viedessämme iltapäivällä kaatoa jäljen loppuun, olikin samalla metsäalueella pyörimässä pari sienestäjää. Ihan jäljen päälle he eivät kaiketi sentään olleet samoilleet, mutta olipa tässä taas haastetta aloittelevalle koiralle...
Vala lähti reippaasti alkuun, ja nyt sillä selkeästi oli idea, että tämä jälki tosiaan vie johonkin ja sitä kannattaa seurata. Välillä vähän epäröintiä ja kaartelua - sekä aika paljon ylimääräistä pyörimistä kohdassa, jossa oli niitä hirven jälkiä. Siinä vaiheessa Vala oli aika epävarman oloinen, koitti kysyä minulta, että mitäs nyt tehdään, pysähtyi kuuntelemaan linnun ääniä jne. Yritin itse malttaa olla muutoin hiljaa, mutta kehuin Valaa siinä vaiheessa, kun se näytti taas saavan jäljestä kiinni, jotta se saisi lisää varmuutta. Tuon vaikeimman hirvenjälkikohdan jälkeen loppu sujui taas koiran kokemustasoon nähden ihan mukavasti. Kaatona oli kuivattu hirvensorkka ja namikuppi. Sorkka olikin Valan mielestä aika kiinnostava juttu, niin että siinä jäi ruokakin nyt toiseksi.
Nyt saa kuitenkin tämä laji oikeasti jäädä hautumaan talven yli - jatketaan keväällä!