Tuon luun jälkeen alkoivat hampaat putoilla suusta...

Valalla on tällä viikolla selkeästi esiintynyt tilapäistä kuuroutta, aina ei vaan pienen koiran mielestä millään ehdi reagoimaan ohjaajan sanoihin. Keskiviikkona Vala protestoi myös yksinjäämistä ulinalla ja ulko-ovea vasten hyppimisellä (hyvin samanoloista käytöstä kuin ensimmäisinä päivinä kotona) sekä yritti kerran väkisin luikahtaa rappuun ohitseni. Livahdusyrityksestä Vala sai aika kovan palautteen, minkä se uskoi hyvin, eikä nyt ole sen enempää pyrkinyt luvatta livistämään. Muutoinkin Vala oli hieman vähemmällä huomiolla, tein korostetusti omia juttuja niin ettei koira saanut vahingossakaan edes katsetta osakseen (ja vastapainona toki lällyttelytuokio, jonka aloituksen ja lopetuksen korostin tapahtuman minun tahtoni mukaan). Vaikutusta tai ei, mutta seuraaavana päivänä Vala ainakin jäi kotiin ihan hiljaa.

Tokojuttujen alkeita on jatkettu: istu, maahan, seiso, sivulle -juttuja namiavuin. Lisäksi ihan himpun verran seuraamisen liikkeellelähtöä. Paikallaan pysymistä harjoitellaan usein ruokakupin äärellä, ja Valan kärsivällisyys on kyllä kasvanut huimasti. Hain myös häkin varastosta ja se oli jonkin aikaa koottuna sisällä, jotta Vala saisi hieman totutella siihen. Ehkä sitten helpompi joskus tarvittaessa kisoissa tai näyttelyssä laittaa koira sinne rauhoittumaan.

Se, että on olen enemmän tehnyt Valan kanssa tokojuttuja, näkyy kyllä puolestaan noutohommissa. Damia Vala on edelleen saanut kanniskella pihalla ja metsässä. Samalla on otettu käyttöön eteen-kehotus, jota on pääasiassa harjoiteltu suoralla polulla. Tällä viikolla kokeilin myös lähettää Valan polulta suoraan varvikkoon, ja hienosti pikkukoira ampaisi suoraan damille. (Vala saa siis toistaiseksi katsella, kun käyn viemässä damin, samalla on jälleen päästy myös harjoittelemaan paikalla oloa)
Lintujen kanssa Vala on varovaisempi, pikkukoira tuntuu miettivän, että mitähän ihmettä tällekin pitäisi tehdä. Kanto-ote linnusta edustaa samaa tyyliä kuin alussa damienkin kanssa: lintua pyrstöstä ja damia siitä ohuesta päästä. Positiivista kuitenkin se, että enää Vala ei ole yrittänyt syödä "riistaa" (En tiedä, voiko näitä ns. roskalintuja edes sanoa riistaksi?).

Elävät linnut, varsinkin variksen ja västäräkit, joita pihassa tuntuu jatkuvasti liikkuvan, kiinnostaisivat kyllä Valaa kovin... rusakoitakin täällä liikkuu, mutta jänisjahdin sijaan Vala on erikoistunut papanoiden etsimiseen ja syömiseen. Todellista gourmet-herkkua! Jälkiruoaksi maistuvat sitten metsämansikat. Viime viikonloppuna mökillä Vala oli erittäin innokas marjastaja, eli toisin sanottuna ei antanut mustikoita poimineelle isälle hetken rauhaa (tosin, isä ei edes yrittänyt komentaa V:tä tai ajaa sitä pois... :P ). Vala oli kovasti sitä mieltä, että ihan turha niitä marjoja on sinne ämpäriin laittaa, kun yhtä hyvin ne voi suoraan ojentaa koiran suuhunkin. Nipsu sentään pentuna opetteli itse nyppimään marjat varvuista...

Aiemmin viikolla kävimme taas parin viikon tauon jälkeen leikkimässä Jana-koikkerin kanssa. Lisäki Vala treffasi pitkästä aikaa naapurin Minni-kääpiöpystykorvan, jonka kanssa käytiin yhdessä kävelyllä. Minskulla on takanaan vähän huonoja kokemuksia yli-innokkasta noutajasta (sillä kesti jonkin aikaa ennen kuin se oppi luottamaan Nikiinkään), joten siinäpä oli molemmille koirille opeteltavaa. Valalle tekee hyvää tajuta, että kaikki koirat eivät todellakaan ole painikavereita, vaikka ne olisivatkin sitä itseään pienempiä. Jännä huomata kuitenkin, kuinka erilailla Vala suhtautuu isompiin koiriin esim. alakerran tollerimix-poikiin, sillä ne tavatessaan Vala kaatuu yleensä heti selälleen maahan.

Nipsu sen sijaan on Valan idoli. Ihan sama, kuinka paljon Niki komentaa, Vala on silti uskollinen perävaunu, joka tilaisuuden tullen yrittää haastaa pappakoiraa leikkiin (johon Niki tientenkään ei ryhdy).

Vala ei tajua...

...mutta jotakin jänskää Nipsu kuitenkin taas puuhaa.