Onpas blogi tosiaan jäänyt vähälle huomiolle tänä kesänä. En lupaa aktivoitua yhtään enempää, sillä tuskinpa lähitulevaisuudessa on yhtään enempää aikaa istua koneella. Ihan hyvähän tämä kai vaan on, että on muuta tekemistä. Nikiä en taida paljoa olla viime kuukausina maininnut, joten tarjolla on nyt pappakoiralle omistettu lyhyt teksti.

Niki on tämän vuoden aikana vanhentunut tosi selvästi. Varsinkin kesähelteet ovat olleet vanhukselle aika rankkoja, ja Nipsu kuluuttakin kuulemma päivänsä lähinnä vaan nukkumalla. Lenkkeilytahti on hidastunut selvästi ja pituus lyhentynyt, vaikka kyllä se välillä innostuukin lähtemään vielä ihan kunnon kävelyllekin (ja uintiin se vasta syttyykin!). Koiran tahtiin kuitenkin liikutaan. Kuulo Nikillä on nyt kesä aikana selvästi heikentynyt, minkä sain huomata itsekin tällä viikolla ihan konkreettisesti. Menin eräänä iltapäivänä käynään vanhempieni luona, niin että he eivät vielä olleet tulleet itse töistä kotiin ja Niki oli yksin. Avasin ulko-oven: ei ole koiraa vastassa. Odottelin hetken, ja huhuilin varovasti: ei näy eikä kuulu koiraa vieläkään. Huhuilin lisää, ja sitten kuului keittiöstä rapinaa, kun Niki vasta havahtui... voi mun vanhusta!

Vanha se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Pappakoira saa viettää aikaa ja elellä omaan tahtiinsa, ehkä syksy toisi taas vähän viilemmät kelit helpottamaan koiran oloa.