Tänään oli ohjelmassa tokoilua Pirkkahallin pk-kentällä. Tai tokoilua ja tokoilua, ei sitä ehkä voi edes sellaiseksi sanoa, minulle ainakin jäi kauhean pinnallinen olo. Periaatteessa ihan kivasti, mutta kuitenkin koin, että Nikiin oli aika vaikea saada kunnon kontaktia. Se kyllä teki liikkeitä (seuruuta pääasiassa), mutta motivaation kanssa oli ongelmia. Esimerkiksi seuruun aikana Niki kyllä näytti keskittyvän, mutta välittömästi liikkeen jälkeen sen huomio karkasi kaikkeen muuhun kuten raksatyömaan äänten tarkkailuun tai muiden koirien hajuihin. Huomattuani tämän, vaihdoinkin suunnitelmaa lennosta, ja loppuajan keskityin leikkimään narupallolla ja sitä kautta vain hakemaan parempaa yhteyttä koiraan.
Pillikin oli mukana.

Kyseisen narupallon suhteen piti muuten ennen kentälle lähtöä järjestää suuretsinnät. Pallo kun ei roikkunutkaan eteisen naulakossa, missä oletin sen olevan.. eikä sitä löytynyt muualta eteisestä, eikä vaatehuoneestakaan muiden treenikamojen joukosta. Kyllä se sitten lopulta paljastui damikassista. Pointti narupallon löytämisessähän oli se, että se on oikeastaan ainoa lelu, jolla Nipsun saa kodin ulkopuolella leikkimään...

Osittain Nikiä häiritsi myös liian kuuma sää, sillä auringossa oli ihan reippaasti lämpöasteita.

Korvatulehduksesta:
Reilu kahden viikon Canofite-kuurin jälkeen uskallan ainakin hetken aikaa liputtaa terven korvan puolesta. Toivottovasti voidaan nauttia tästä ihanuudesta hieman pidempääkin, mutta toisaalta en kyllä välttämättä olisi kovin yllättynyt, vaikka kohta pitäisikin olla Nipsua lääkäriin kiikuttamassa.