Kyllä kesä on kamalaa aikaa. Lämpömittarin näyttäessä +15 astetta on käytännössä ihan turha yrittää saada tuota koiraa innostumaan lenkille lähdöstä. Tai siis kyllähän Niki toki ulos lähtee, mutta vähänkään pidemmällä (= enemmän kuin 500 metrin "pissatuskävely") koira tallustelee sangen flegmaattisen oloisena perässä, koska sillä on yksinkertaisesti vain niin kuuma.

Tosin olen 99,9% varma, että puolet tuosta "Apua, kärsin kuumuudesta" -käytöksestä on näyttelyä, sillä mikäli vähänkään näyttää siltä, että lenkki saattaisi ehkä mahdollisesti suuntautua järven rantaan tai jostakin löytyy mielenkiintoisia hajuja, flegmaattinen tallustelu katoaa välittömästi. (Joskin koirasta kyllä näkee yhä, että sillä on kuuma.)

Pohjoisemmat leveysasteet lienisivät kuitenkin meidän Nipsulle soveliaampaa asuinympäristöä.. Kertaakaan elämänsä aikana tuo koira ei ole osoittanut ulkona palelevansa, kyllä se on se remmin toisessa päässä roikkuva henkilö, joka talvipakkasilla ensimmäisenä jäätyy.
Tosin tämän hetkisessä ilmastotilanteessa lienee jokseenkin kyseenalaista, löytyykö maapallolta kohta enää yhtäkään ei-niin-lämmintä asuinaluetta, jonne muuttaa.

[Tokoiltu on hiukan. Sangen laiskasti oikeastaan, pääasiassa sellaista ylläpitotreenailua.]