Kävimme myös nomeilemassa Hellun & Donnan kanssa. (Kiitos Hellu kyydistä!)

Tehtiin Nikille ensin pari helppoa markkeerausta dameilla. Ensimmäisellä Niki ei ihan malttanut kunnolla katsoa heittoa, taisi olla parka hiukan hämmentynyt siitä, että joku muukin kuin minä voi niitä dameja heitellä. Muutoin ihan ok. Ainakin siihen asti, kunnes esiin otettiin varis. Niki lähti ihan normaalisti hakemaan, mutta voi yäk, eihän sellaista nyt suuhun voinut ottaa.. (kyllähän tuo jo etukäteen oli arvattavissa, mutta pakko oli kuitenkin kokeilla).

Lisäksi Nikille tehtiin pieni hakuruutu, 4 damia & varis. Niki sai katsella, kun vein damit + varis heitettiin vielä juuri ennen kuin lähetin Nipsun hakuun. Niki lähtikin heti ensimmäiseksi variksen luo, mutta eihän se sitä sieltä nyt pois tuonut :D Haetutin lopulta Nikillä kolme damia (2 tavallista + jäniksennahalla päällystetty). Jänniksennahkadamia Niki yritti nyppiä palautuksen jälkeen, mutta muuten palautukset olivat oikein kivoja.

Niki malttoi odotella hyvin nätisti (oli remmillä kiinni puussa) Donnan treenatessa, ei piippailuja eikä mitään. Kivaa :)

(Ja tuo otsikko siis tosiaan viittaa Nikin asenteeseen varista kohtaan ;) )